Puukauppojen kilpailutus kasvaa Kuutiossa17.07.2022 11.00
Metsäalan ammattilaisille ja metsänomistajille viime vuosina tutuksi tullut digitaalisen puukaupan alusta Kuutio jatkaa kasvusuunnassa. (kuva yllä: - Sähköisten palvelujen käyttö kasvaa kaikkialla, eikä metsäala poikkea kehityksestä. Kuutio edistää omalta osaltaan puumarkkinoiden toimintaa ja vie alaa eteenpäin. Palvelua kehitetään ja laajennetaan edelleen asiakaspalautteen perusteella, sanoo Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja Aku Mäkelä.) Viime vuonna metsänomistajien itsenäisesti tekemät puukaupat kasvoivat 66 prosenttia, kertoo Kuutio puukauppapaikasta vastaavan Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja Aku Mäkelä. Sähköisten palvelujen käyttö kasvaa kaikkialla, eikä metsäala poikkea kehityksestä. Kuutio edistää omalta osaltaan puumarkkinoiden toimintaa ja vie alaa eteenpäin. Kuution avulla kuka tahansa metsänomistaja voi kilpailuttaa leimikkonsa joko täysin itsenäisesti tai ammattilaisen kuten metsänhoitoyhdistyksen avulla. - Meillä on käyttäjinä molempia. Kokeneemmat metsänomistajat tekevät puukauppa omatoimisesti, mutta hyvin paljon on metsähoitoyhdistysten kautta tehtävää valtakirjakauppaa. Viime aikoina uusia yhdistyksiä on tullut lisää Kuution käyttäjiksi, mikä on hyvä asia, Mäkelä iloitsee. Ammattilaisen työkalut kaikkien ulottuville Koneyrittäjä- ja metsäomistajaperheessä kasvanut Mäkelä on tehnyt koko ikänsä töitä metsäalan ammattilaisena. Kuutiota hän pitää merkittävänä askeleena koko Suomen metsätalouden kannalta. - Kuutio tuo ammattilaisen työkalut kaikkien metsänomistajien ulottuville. Samalla siitä hyötyvät niin puunostajat kuin välittäjät. Saamme puun entistä paremmin ja tehokkaammin liikkeelle, Mäkelä sanoo. Kuutiota pidetään asiakaskyselyjen perusteella erittäin luotettavana ja helppokäyttöisenä palveluna. Mäkelä uskoo, että kasvulle on paljon tilaa. Parhaimmillaan Kuution avulla on tehty jo yli 40 % kaikista Suomessa tehtävistä puukaupoista kuukausitasolla. Silloin kauppojen kilpailuttaminen on vain parin napautuksen takana. - Likimain kaikki puunostaja-organisaatiot ovat mukana Kuutiossa, myyjäpuolella on enemmän kasvunvaraa. Yksi Kuution valtti on puolueettomuus, sillä eri markkinaosapuolet ovat tasapuolisesti edustettuina Kuutiota kehittävän Suomen Puukauppa Oy:n omistajakunnassa, toteaa Mäkelä.
(kuva: Kuutiota pidetään asiakaskyselyjen perusteella erittäin luotettavana ja helppokäyttöisenä palveluna. Parhaimmillaan Kuution avulla on tehty jo yli 40 % kaikista Suomessa tehtävistä puukaupoista kuukausitasolla. Kannattaa käydä tutustumassa palveluun osoitteessa www.kuutio.fi.) Kuution käyttö on yksityismetsänomistajille maksutonta Useimmille puunostajille Kuutio on jokapäiväinen työkalu, joka helpottaa ja nopeuttaa arkea. Metsänomistajille vastataan nykyään jo 99 % todennäköisyydellä Kuution kautta tarjouksella. Suomen puunostovolyymista noin 98 % hyödyntää Kuutiota puunostamisessa. Ammattilaiset maksavat palvelun käytöstä, mutta metsäomistajille Kuutio on maksuton. Aku Mäkelän mukaan Kuution toiminta on hyvin asiakaslähtöistä ja kustannustehokasta. - Kuution käytöstä perittävät maksut ovat puolittuneet siitä, mitä ne olivat, kun aloitimme kesällä 2027. Mitä enemmän Kuutiolla on aktiivisia käyttäjiä, sitä alemmas voimme hinnoittelussa mennä, hän muistuttaa. Asiakastyytyväisyys on kasvanut jatkuvasti niin ammattilaisten kuin metsänomistajien keskuudessa - metsänomistajista, jotka Kuutiota ovat käyttäneet, niin peräti 99 % aikoo hyödyntää Kuutiota seuraavissakin puukaupoissa. - Kuutiota kehitetään ja laajennetaan edelleen asiakaspalautteen perusteella ja Ammattilehti kertoo hyviä uutisia Kuution kehitysaskelista sekä asiakastarinoista myös vuonna 2022. sanoo Aku Mäkelä. |