Mercedes-Benz avaa covid-19-pandemian sulkemat tehtaansa05.05.2020 13.01
Mercedes-Benz on jälleen käynnistänyt autotuotantonsa covid-19-pandemian aiheuttaman sulun jälkeen. Tuoreimpana Mercedes-Benzin tehdas Rastattissa käynnistyi uudelleen 4. toukokuuta, ja tuotantolaitokset Kölledassa ja Arnstadtissa seuraavat pian perässä. Tuotannon ylösajo aloitettiin 20. huhtikuuta moottori- ja komponenttivalmistuksesta Untertürkheimissa, Hampurissa ja Berliinissä, ja autotehtaat Bremenissä ja Sindelfingenissä saatiin toimintaan vappuviikolla. Autonvalmistus käynnistyy myös Saksan ulkopuolisissa Daimlerin yksiköissä Romaniassa (Sebes/Cugir), Unkarissa (Kecskemét) ja USA:ssa (Tuscaloosa) lähipäivien aikana. Tuotannossa noudatetaan tarkkoja turvallisuus- ja hygieniamääräyksiä, jotka on sovittu ja toteutetaan yhdessä työntekijöitä edustavan työpaikkaneuvoston kanssa. Tehdastilojen puhtaanapitoa ja siivotusta on tehostettu, tehtaissa noudatetaan vähintään 1,5 metrin turvaetäisyyksiä ja työaikana käytetään kasvomaskeja. Lisäksi pakettiautojen ja hyötyajoneuvojen tuotannossa Saksassa noudatetaan lyhennettyä työaikaa. ”Ensisijainen tavoitteemme on ehkäistä covid-19-pandemian leviämistä ja tarjota turvallinen työympäristö työntekijöillemme, osatoimittajillemme ja palveluntarjoajillemme. Tuotanto jatkuu tehostettujen turvatoimien puitteissa ja lisäämme tuotantoa askel askeleelta”, Mercedes-Benzin tuotantojohtaja Jörg Burzer määrittää. |