Joutoalueiden metsitykset lähtevät vauhtiin tulevana kesänä - metsitysala voi kasvaa 3000 hehtaariin19.02.2022 9.00
Joutoalueiden metsitysala voi kasvaa tulevana kesänä 3000 hehtaariin. Suomen metsäkeskus on hyväksynyt metsitystukihakemuksia tähän mennessä noin 1900 hehtaarin alalle ja kevään aikana hyväksytään lisää. Viime vuonna tukea käytettiin 120 hehtaarin metsittämiseen. Joutoalueiden metsitystuen haku avautui viime vuoden maaliskuussa. Maanomistajat ovat hakeneet metsitystukea erittäin vilkkaasti. Suomen metsäkeskukseen on saapunut tähän mennessä 1600 metsitystukihakemusta noin 6 800 hehtaarin alalle. Hyväksytty metsitystukipäätös on tehty tähän mennessä noin 500 hankkeelle. Hyväksyttyjen hakemusten metsitysala on noin 1900 hehtaaria ja myönnetty tuki 3,7 miljoonaa euroa. Toisaalta hylättyjen hakemusten määrä on ollut melko huomattava. Tähän mennessä käsitellyistä hakemuksista noin 300 on hylätty. Merkittävin peruste hakemuksen hylkäämiselle on ollut se, että metsitettäväksi aiottu alue on jo metsittynyt luontaisesti. – Joutoalueiden metsitystuki on tarkoitettu avointen alueiden metsittämiseen. Moni on saattanut pettyä, kun alueella ei saa olla ennestään juurikaan vesakkoa tai puiden taimia, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jussi Pirkonen Suomen metsäkeskuksesta. Viime vuonna metsitettiin 120 hehtaaria joutoalueita ja töiden toteutukseen maksettiin tukea noin 173 000 euroa. Metsitykset lähtevät kunnolla käyntiin tulevana kesänä. Metsitykset tulee suunnitella huolellisesti Metsäkeskuksessa on käsittelyssä tällä hetkellä noin 900 metsitystukihakemusta. Tämänhetkinen arvio on, että maanomistajat saavat päätökset viime vuonna vireille laitettuihin hakemuksiin kesään mennessä. – Uusi tukimuoto, uudenlaiset ohjeet, kahden organisaation osallistuminen tukihakemusten käsittelyyn ja hakemusten alun perin ennakoitua suurempi määrä on tuonut omat haasteensa. Metsäkeskus vastaa tukipäätöksistä, mutta jokaisesta hakemuksesta tarvitaan ELY-keskukselta lausunto, jossa arvioidaan metsityksen edellytyksiä muun muassa mahdollisten kaavarajoitteiden, pohjavesialueiden, perinnemaisemien ja luontoarvojen näkökulmasta, Pirkonen kertoo. Lisäksi tarkastetaan esimerkiksi se, että aiemmin viljelyssä olleelle peltoalalle ei ole myönnetty maatalouden tukia vuoden 2019 jälkeen. Metsitystoimenpiteet tulee suunnitella huolellisesti ja toteuttaa Tapio Oy:n laatimien joutoalueiden metsitysketjujen mukaisesti. Koulutusta metsityksestä ja metsitystuesta Maanomistajat ja metsäammattilaiset voivat nyt suorittaa Metsitys ja metsitystuki –verkkokoulutuksen. Verkkokoulutuksessa kerrotaan metsityksen toteutuksesta ja siinä huomioitavista seikoista. Koulutuksesta saa tietoa myös metsitystuesta ja sen hakemisesta. Verkkokoulutuksen ovat toteuttaneet Metsäkeskus ja Peltoheitot ja suonpohjat metsittämällä hiilinieluiksi -hanke. Koulutukseen pääsee Metsäkeskuksen tapahtumakalenterin kautta. Keväällä Metsäkeskus järjestää metsäalan toimijoille webinaarin, jossa kerrataan metsitystuen perusteita. Lisätietoa metsitystuesta on Metsäkeskuksen verkkosivuilla. |