Ponsse keskeyttää toimintansa Venäjällä02.03.2022 15.34 Ponsse Oyj on tänään päättänyt keskeyttää toistaiseksi kaikki vientitoiminnot Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä PONSSE-metsäkoneiden että niiden varaosien osalta. Myös Ponsse-konsernin venäläinen tytäryhtiö OOO Ponsse keskeyttää paikalliset varaosa- ja huoltopalvelutoimintonsa toistaiseksi. Venäjän ja Valko-Venäjän myynnin osuus yhtiön liikevaihdosta on noin 20 prosenttia vuoden 2021 tilinpäätöksestä laskettuna. Samalla Ponsse poistaa tulosohjauksen kuluvalle vuodelle. Uusi tulosohjaus liittyy epävarmuuksiin, jotka aiheutuvat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja EU-pakotteista. Yhtiö ilmoittaa, ettei se anna tulosohjausta kuluvalle vuodelle. Aiemman tulosohjauksen mukaisesti konsernin euromääräisen liiketuloksen arvioitiin olevan vuonna 2022 samalla tasolla kuin 2021. |